Tuntien kuvaukset

 

Kehonhuolto

Tehdään kehoa avaavia,voimistavia ja venyttäviä liikkeitä oman hengityksen tahtiin.  Sopii kaikenkuntoisille- ja ikäisille, myös urheilijoille ja selkävaivoista kärsiville huoltavana tuntina.

 

Kiinteytys

Tunti parantaa kestävyyttä ja kiinteyttää. Musiikkina monipuolista  ja menevää poppia, lattareita, rokkia yms.

Puolet tunnista liikutaan helpoin askel- ja kyykkysarjoin. Syke kohoaa ja hiki tulee! Toinen puoli tunnista tehdään monipuolisesti koko kehoa voimistavia ja kiinteyttäviä liikesarjoja omalla kehonpainolla tai esim. kuminauhoilla. Lopuksi palauttavat venyttelyt.

Sopii kaikille. Ei vaikeita liikesarjoja.

 

 

Ohjattu kuntosaliharjoittelu

Parannetaan lihaskuntoa ammattilaisohjaajan opastamana. Sopii lihaskunnon kehittämistä ja kiinteytymistä kaipaaville. Yleensä harjoittelu tapahtuu kuntopiirin tapaan hyvässä ja kannustavassa tunnelmassa musiikin soidessa. Alkuverryttelyn jälkeen liikkeet käydään ohjatusti läpi. Itse harjoittelu suoritetaan laitteella tai välineellä sarjoissa, jonka jälkeen vaihdetaan suorituspaikkaa. Sarjojen välillä on vaihteleva palautumisaika, joka sovitetaan harjoituksen mukaan.

 

Perheliikunta, 1-2v ja 3-4 v + aikuinen

Perheliikuntatunneilla lapset liikkuvat yhdessä oman aikuisen seurassa. (esim. äiti, isä, isovanhempi, kummi, setä tai täti). Kesto 45 min.

Tunneilla lapsi oppii liikuntaleikkien, lorujen, musiikin ja temppuratojen avulla oman kehon hahmottamista ja hallintaa sekä perusliikkeitä. Tunneilla keskeisinä ovat yhdessäolo turvallisen aikuisen kanssa, onnistumisen elämykset sekä oivaltamisen ilo. Jokainen tunti päätetään loppuleikin ja esimerkiksi satuhierontahetken merkeissä.

Perheliikuntatunneilla liikutaan joustavissa vaatteissa avojaloin tai tossuilla. Omat juomapullot kannattaa varata mukaan.

 

Pilates

Pilates on kehonhallintatekniikka, jossa yhdistyvät vahvasti hengitys ja liike.
Menetelmässä keskitytään erityisesti syvien lihasten ( mm. syvä poikittainen vatsalihas) vahvistamiseen
mm. lantion alueella, selässä ja vatsassa.
Pilates antaa sinulle lisää liikkuvuutta, notkeutta ja voimaa sekä keholle hyvän kannatteluvuuden.
Teemme yksinkertaisia, mutta tehokkaita harjoitteita lempeän alkuliikesarjan jälkeen.

 

Softjumppa

Softjumppa on nimensä mukaisesti kevennettyä jumppaa, jossa ei tehdä hyppyjä eikä tehotreeniä kovalla tempolla. Aluksi lämmitellään ja jatketaan  lihaskuntoa vahvistavilla monipuolisilla liikkeillä. Käytetään yleensä oman kehon painoa. Kuminauhat, hernepussit, pallot ym. tuovat piristystä liikkeisiin. Lopuksi venytellään eri lihasryhmiä.

Selkä- ja vatsalihasten vahvistaminen, hyvän ryhdin säilyttäminen ja tasapainoharjoitukset ovat tärkeä osa Softjumppaa, unohtamatta silloin tällöin hyvän mielen” iloittelua” (selviää kun tuut jumpalle).

Tunti sopii kaikenikäisille, mutta on erityisesti suunnattu ikääntyville ja  jumpaa aloittelevillekin.

Kuukauden viimeisenä keskiviikkona tunti sisältää osan aikaa helppoa tanssijumppaa Ritvan ohjaamana.

Softjumppa on keskiviikkoisin klo 9.30-10-30 Lakeussalissa. Vesipullo ja jumppamatto mukaan.

 

Tupostreeni

Tupostreeni aloitetaan sykettä nostavalla alkulämmittelyllä (n. 10 min). Se voi sisältää helpon askelsarjan, jonka voi tehdä ilman hyppyjä. Lihaskunto-osuudessa käydään läpi koko kehon lihaksisto (n. 40 min). Liikkeet tehdään oman kehon painolla. Loppusyksytä jumpassa voidaan hyödyntää  myös käsipainoja, jos jumppaajat niin toivovat. Tunti päätetään venyttelyyn (n. 10min).

 

Temppujumppa

Temppukoulu on 3-8  suunnattu iloinen liikuntahetki, jossa kehonhallintaa ja motoristia perustaitoja, kuten kuperkeikkoja, hyppyjä, kärrynpyöriä harjoitellaan leikkiä ja hauskojen liikuntavälineiden avulla lapsen yksilöllisyys huomioiden. Ryhmässä opitaan myös sosiaalisia taitoja ja reilua peliä. Kaikki innokkaat temppuilijat rohkeasti mukaan! Sopii myös saman perheen sisaruksille.

HUOM. Ryhmäkoko keväällä 2023 - 12 lasta.

 

Telinevoimistelu lapsille

Telinevoimistelu on monipuolinen laji, joka kehittää voimaa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja koordinaatiota. Tunnilla opetellaan telinevoimistelun perusliikkeitä ja tehdään voima-, ketteryys- ja notkeusharjoituksia. Perusvoimistelua harjoitellaan eri telineillä.

 

VPR

VPR eli vatsa-peppu-reisi. Tehokasta liikkumista hyvän musiikin tahtiin. Tunti sisältää lyhyen lämmittelyn, paljon lihaskuntoliikkeitä, erityisesti vatsa-, pakara- ja reisilihaksille. Lopuksi rauhoittuminen venytellen.

 

Välinejumppa

Välinejumppa on monipuolinen lihaskuntoa parantava harjoitus erilaisia välineitä käyttäen. Tunti sisältää lämmittelyssä  helpohkoja askelluksia (mahdollisuus aina tehdä ilman hyppyjä) musiikin tahtiin. Tunnin aikana tehdään lihaskuntoliikkeitä pääosin eri painoisilla voimatangoilla (et tarvitse omia tankoja). Kauden edetessä käytetään myös kuminauhoja ja omia käsipainoja (ilmoitetaan aina etukäteen). Lopuksi venytellään.

Sopii sekä aloittelijoille että kokeneille jumppaajille. Tehoa on helppo itse säädellä.

 

Zumba®

 

Helppo ja hauska, mukaansatempaava fitnesstanssitunti, joka yhdistelee eri tanssityylejä latinalaisesta kansainvälisiin rytmeihin. Tunti sopii kaikille, eikä aiempaa tansitaustaa tarvita.

 

Zumban kantavana ajatuksena on liikkeiden helppous ja liikunnan ilo. Tunnilla jokainen tanssii omalla tyylillään ja saa tehokkaasti koko kropan liikkeelle ja taatusti hien pintaan.

Zumbassa ei ohjata suullisesti, vaan seurataan ohjaajan tanssia ja merkkejä.